perjantai 19. lokakuuta 2012

Heipsiis! :3 ~ Helloooo! :3

Iltaa!
Päätinpä tässä aloittaa blogin pitämisen. Oon itse lukenu eri blogeja jo pitkään ja tää oma blogikin on ollut täällä valmiina odottelemassa, ja nyt se innostus sit lähti. Mä en oikeen vielä itsekään tiedä, et millainen tästä blogista tulee, mut ei todennäköisesti ainakaan muotiblogia, sillä sellaisesta en ole suuremmin kiinnostunut. Ehkä tää on sit enemmän sellainen lifestyle-tyylinen, vaikka mun elämä täällä korvessa on kaikkea muuta paitsi mielenkiintoista. :D Joten ehkä kaikkein eniten tästä tulee valokuvausblogi, jonne kerron välillä omia kuulumisiani. Vaikka mulla ei toistaiseksi ole edes järkkäriä, mut enköhän mä joskus myöhemmin sellaisenkin hanki.

Eli siis, olen 16-vuotias tyttö Länsi-Suomesta. Käyn lukiota ensimmäisellä luokalla pienessä lukiossa. Asun siis maaseudulla, aika kaukana kaupungin keskustasta. Perheeseeni kuuluu äiti, isä ja pikkusisko. En omista lemmikkejä. Olen luonteeltani huumorintajuinen, kiltti (toisinaan vähän liiankin), hajamielinen ja outo, aina välillä. Mutta eikös me kaikki vähän olla. :D Harrastan lukemista, piirtämistä, kirjeenvaihtoa ja jossain määrin kirjoittamista.

Eiköhän siinä ollu tärkeimmät tällä kertaa. Katotaan nyt, miten tää lähtee käyntiin. Hejssan! (:

~Sannnnni

Good evening!
I decided to start this blog. I have been reading others blogs for a long time and this blog has been ready to start for a while and now I got interested about it. I don't know what kind of blog this will be but at least not fashion blog, because I'm not so interested about that. Maybe this will be more like lifestyle-blog, though my life is everything but interesting here in the middle of the forest. :D So maybe this will just be a photographing blog where I tell about myself and things what I do. I don't have system camera yet, but I guess I will get one later.

So, I'm 16-year-old girl from Western Finland. I'm in high school, in first grade. I live in the countryside, quite far away from the city. There's mom, dad and little sister in my family, including me. I don't have any pets. I have a sense of humour, I'm kind (sometimes too kind), absent-minded and weird. But we are all weird sometimes, aren't we? :D I'm into reading, drawing, sending letters and writing.

Here's the most important things for now. Let's see how this will work. Bye! (:

~Sannnnni